Meillä on aivan valtava aikuispula!! Partion suosio on ollut erittäin suurta viime vuosina, joten kysymyksiä toimintaan mukaan tulemiseksi on tullut jonkin verran ja onneksi olemme pystyneet sen muutamille tarjoamaan tänä syksynä. Käänsin katseen jo ensi syksyyn ja havaitsin että, meillä on jo ensi syksyn sudenpentu- ja seikkailijaryhmät täynnä. Yhtään uutta sudenpentua tai seikkailijaa emme pysty ottamaan mukaan, ennen syksyä 2023, jos emme saa toimintaan mukaan uusia aikuisia, jotka ottavat vastuulleen uusien ryhmien vetämisen. Pääsyä partioon syksyllä 2023 en uskalla nyt edes varmasti luvata, sillä siirrot ikäkaudestaa toiseen ovat vuorossa ensin. Jos haluat antaa lapsille ja itsellesi mukavan harrastuksen ja oppia samalla itse uutta, niin otahan yhteyttä!